Vuosi on äskettäin vaihtunut.

Istun Helsingin Naistenklinikan vastasyntyneiden teho-osastolla sylissäni tyttö, joka painaa 1,7 kg.

Tuo pienokainen siristää silmiään ja katsoo isäänsä. Hetki, jota isä ei halua koskaan elämässään unohtaa. Hetki, jolloin isällä menee roskia molempiin silmiin.

Elämä on joskus monimutkaista. Samalla niin kamalaa ja niin hienoa.

Meidän esikoisemme piti syntyä tammi-helmikuun vaihteessa, mutta saimme jo aiemmin tietää, että lapsemme syntyy reilusti ennen laskettua-aikaa. Kasvu oli hidastunut kohdussa todella paljon ja lopulta vaimoni otettiin osastolle joulun jälkeen synnytyksen käynnistykseen. Jännitimme yhdessä osastolla myös vuoden vaihdetta ja sitä, tuleeko meille jopa vuoden ensimmäinen vauva.

Samalla meillä oli suurimpana huoli, kun emme tienneet varmasti mikä on vikana. Loppuvuosi oli kieltämättä elämämme raskainta aikaa toistaiseksi. Lapsemme syntyi tämän vuoden puolella sektiolla, kun käynnistys ei onnistunut. Lapsen oli parempi kehittyä kohdun ulkopuolella eikä käynnistymistä voitu enää venyttää, kun viisi päivää oli jo yritetty.

Syntymän jälkeen keskosemme oli kaksi vuorokautta teho-osastolla, jonka jälkeen hänet siirrettiin Jorviin lastenosastolle. Jorvissa hän oli vielä viikon tarkkailussa. Saimme olla koko ajan vierellä hoitamassa, myös öisin. Lapsellamme on onneksi hyvät mahdollisuudet kiriä kasvua kiinni ja saada itselleen terve elämä. Ainakin me vanhemmat olemme luvanneet tehdä kaikkemme tukeaksemme tuota tavoitetta.

Vaikka lajejamme on vaikea vertailla, niin olen aina pitänyt vaimoani itseäni parempana urheilijana. Uskon, että tässäkin kokemuksessa hänen määrätietoisuus ja sinnikkyys ovat auttaneet. En voisi olla tuoreesta äidistä enempää ylpeä.

Kun menin viime heinäkuussa jäälle harjoittelemaan aiemmin kuin yleensä kesällä, mietin kuinka hyvältä tuntuu ja olin lähdössä innolla kohti uutta kautta. Erilaisista tarjouksista huolimatta lähteminen pois kotoa muodostui kuitenkin vaikeaksi yhtälöksi syksyn mittaan, kun tiesimme lapsen olevan tulossa kauden aikana. Ehkä se oli jo merkki jostain.

Kun saimme myöhemmin kuulla meidän normaalia haastavamman tilanteen, niin päätimme, että pidän välikauden jääkiekosta ja jään kotiin. Tein valmentajani Antti Hagqvistin kanssa suunnitelmat niin, että palaan pelien muodossa kaukaloon vasta ensi kaudeksi. Olen harjoitellut koko ajan tähtäin tulevassa. En ajattele tätä menetettynä mahdollisuutena. Otamme tämänkin yhdessä nimenomaan uutena mahdollisuutena.

Olen saanut vuosia seurata omia unelmiani ja olemme urallani tehneet aina vaimoni kanssa päätöksiä joukkuepelinä. Juuri nyt perheeni tarvitsee minua kotona enemmän kuin minä jääkiekkoa jossain muualla. Kasvuhäiriöisen keskosen hoitaminen on tarkempaa ensimmäiset kuukaudet ja vaatii molempien vanhempien päivittäistä panosta, jotta kaikki jaksavat arkea.

Tarkalla aikataulutuksellamme pystyn kuitenkin harjoittelemaan normaalin 20-25 tuntia viikossa. Kaikki ylimääräiset jutut on jätetty kalenterista nyt pois.

Haluamme kiittää kaikkia kymmeniä lääkäreitä, sairaanhoitajia, kätilöitä, terveydenhoitajia sekä kaikkia neuvolan ja sairaaloiden henkilökuntaa!

Olemme Suomessa maailman parhaissa käsissä. Olkaamme onnellisia siitä.

Elämä on lopulta kuitenkin aika hienoa. Se saattaa joskus tuoda ihmiselle sen kaikista arvokkaimman. Eikä silloin millään muulla ole juurikaan merkitystä.

Kuva: Kiia Haikola, https://www.kiiabettina.com/

36 comments on “Elämän arvokkain

  1. Paljon onnea perheen lisäyksen johdosta ja mukava kuulla, että palaat vielä jääkiekkoon. Lasten kanssa jo ihmeteltiin, missä olet😊

  2. Onnea tätäkin kautta molemmille!!
    Ja teit varmasti oikean päätöksen, jääkiekko on ammattisi josta voit pitää välivuoden.
    Lapsi on kuitenkn niin ainutkertainen ja ihmeellinen ja mitä enemmän olet läsnä niin sitä enemmän se antaa virtaa myös kodin ulkopuolelle.

  3. Kaunis ja ihana kirjoitus. Kyyneleet silmissä luen. Itse olen 63-vuotias 1,7 kiloinen keskonen, jolta kaksoissisko syntyi kuolleena. Elämä tasaa eikä Taivaan Isä olisi voinut antaa pienelle parempia vanhempia. Siunausta tulevaan.

  4. Hei!
    Itselläni 2/4 lapsista aloitti samalla tavalla elämän taipaleen. Alussa olin huolissani, tuntui ettei ns. Normaalia vauva-aikaa olisi. Oi, kuinka väärässä olinkaan. Vauva kasvoi kohisten ja tajusin, että vauvan tulo aina mullistaa elämän, eikä voi mitenkään tietää millä tavalla 😆 eihän normaalia vauva-aikaa olekaan vaan jokaisen kohdalla on tutustuttava ja opeteltava aloittamaan elämään yhdessä. Varmasti oikea päätös sinulta, se aika kun lapsi on pieni menee nopeammin kuin tajuaakaan. Ihania hetkiä Teille!

  5. Ihmiset, jotka antavat tapahtumien ja olosuhteiden määrätä elämänsä kulun, elävät reaktiivisesti. He eivät ole elämänsä herroja, he vain reagoivat elämään.
    — Stedman Graham
    ❤️
    Onnea tulevaan. Lasten kanssa mennyttä ei koskaan saa takaisin. Heidän kanssaan pitää elää tässä ja nyt.
    Tosin koskee montaa muutakin asiaa elämässä, mutta erityisesti lapsia.

  6. Ihan ensiksi sanon, että olen JYPin kannattaja ”En gång JYP, alltid JYP” mentaliteetilla

    HIeno kirjoitus ja osaan vieläkin asettautua tuohon tilanteeseen, vaikka omien kaksospoikieni syntymästä Lastenklinikalla onkin kohta 25 vuotta.

    Samalla lailla minä koin leikkaussalissa olon, kun keisarinleikkaus tehtiin vaimon pahan raskausmyrkytyksen seurauksena. Professori Teramo sanoi minulle muutamaa tuntia aikaisemmin, että ”parempi että kuolee kaksi kuin kolme” Meillä pojat olivat painoiltaan 1165 ja 965 grammaa. Teholla oltiin reilu kuukausi ja sen jälkeen Jorvissa pari kuukautta, jonka jälkeen isompi pääsi kotiin ja pienempi jäi vielä keuhko-ongelmiensa vuoksi Jorviin ollen siellä aina 11 kuukauden ikään saakka.

    Itse olin tuolloin töissä ja opiskelin illat psykiatrian sairaanhoitajaksi, mutta molemmat jäivät pois, kun tajusin että Lauri ei tule pitkään aikaan sairaalasta kotiin ja eniten minua tarvitaan nyt siellä. Mottoni oli ”Töissä ja koulussa voit käydä milloin vain, mutta lapsiasi et kasvata kuin kerran eläessäsi!” Päivääkään en ole katunut tuota päätöstäni!

    Tsemppiä Teille sinne koko perheelle, kyllä se elämä siitä lähtee rullaamaan…

  7. Voimia ja jaksamista Teidän pienelle ja vaimollesi ja Sinulle. Viiden lapsen faijana uskon tietäväni mitä olette käyneet ja edelleen käytte läpi. Huoli lapsen hyvinvoinnista on huolista varmasti surin. Kuten kirjoitit, Suomen terveydenhoito on ehkäpä parastamaailmassa ja näin ollen Teidän pikkuinen on hyvissä käsissä. Kaikkea hyvää Teidän pienelle perheelle, terveisin, Aimo ja vaimo

  8. Paljon onnea! Meidän keskospoika syntyi myös Naistenklinikalla, painoi hiukan enemmän, mutta oli pidempään teholla ja valvonnassa. Onneksi Suomessa on maailman paras hoito. Nyt tämä poika pääsi jo ripille ja kaikki on mennyt hienosti. Tsemppiä teille koko perheelle!

  9. Sanaton. Urheus edella urheilua. Arvostan kiitollisuuttasi mitä evoluutio halusi tarjota sinulle ja sinä vastasit komentoon. Harva ymmärtää.

    Kova ja myötäelävä teksti.

  10. Tervetuloa SaiPaan, 2019-20, tulen Saipan fanina tukemaan sinua niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella niillä keinoin millä yksittäinen jääkiekon seuraaja vain voi tukensa osoittaa. Nostan hattua sinulle asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta. Tsemppiä ja odotan syksyn pelejä suurella mielenkiinnolla.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *