Triathlon on tullut kuin hiipien yhä enemmän mukaan kesäharjoitteluuni. Intohimoni pyöräily on ollut mukana elämässäni jo pitkään, IBD Cyclingin kautta viimeiset vuodet entistäkin tiiviimmin. Tykkään kuitenkin hyvin monipuolisesti kaikesta urheilusta, joten triathlon on sopinut myös hyvin sitä kautta. Olen tähän asti osallistunut lähinnä sprinttimatkoille, mutta nyt tarjolla on nautintoa hieman pidempään.

Lahden Ironman 70.3 on puolimatkan rykäisy. Suomen historian ensimmäinen Ironman-kilpailu käydään tulevana lauantaina 30.6 klo 16.00 alkaen. Uinti 1,9 km, pyöräily 90 km ja juoksu 21,1 km. Päätin osallistumisesta jo vuosi sitten ilmoittautumisen auettua. Nimi oli listassa välittömästi, kun tähän historialliseen kilpailuun oli mahdollista lähteä mukaan.

Harjoittelen kesäisin monipuolisesti, kun oma ammattini jääkiekkoilijana vaatii monipuolisuutta. Kestävyys on tärkeä ja mielestäni tämän päivän jääkiekossa se tärkein fyysinen osa-alue, kun kausi on pitkä isoine pelimäärineen. Pitää jaksaa läpi kauden hyvin palautuen peleistä ja harjoituksista toiseen. Triathlon on hyvä laji myös monipuolisen kestävyysharjoittelun kannalta. Uinti rasittaa käsiä, pyöräily ja juoksu taas jalkoja. Keskivartalo joutuu töihin jokaisessa lajissa. Rasitus on hyvin moniulotteista.

Olen tehnyt aiemmin toki pidempiäkin urheilusuorituksia kuin triathlonin puolimatkan, mutta juuri triathlonissa tämä tulee olemaan pisin koitokseni. Valmistautuminen on sujunut hyvin ja vaikka en varsinaisesti ole tähdännyt kilpailuun, koska oma tähtäimeni on kaukalon puolella, niin viimeisen viikon ohjelma on säädetty kilpailua ajatellen. Tarkoitus on kuitenkin tehdä hyvä tulos. On hirveän vaikea arvioida omaa loppuaikaa, mutta sanotaan näin, että olen pettynyt, jos käytän suoritukseen yli 5h 30min. 16.00 alkaa rolling-start uinnissa, joten oma lähtöaikani on jossain kenties klo 16.10 tienoilla (tarkentuu myöhemmin) joten kesäkuun puolella pitäisi sentään maalissa olla :).

Itselläni ei lajit varsinaisesti eroa tasoltaan hirveästi toisistaan. Olen mielestäni tasaisen hyvä tai huono kaikissa – riippuu keneltä kysyy. Uinti sujuu kohtuullisesti harjoitusmääriin nähden, pyöräily lienee toisaalta vahvin, mutta tempopyörällä ajamista olen harjoitellut verrattain vähän, joten pieni arvoitus on asennon kanssa jaksaminen 90 km ajan. Maantiepyörällä kilometrejä on aivan eri määrät, mutta se onkin lajina hiukan eri. Juoksukin sujuu varsinkin, kun sitä on tänä keväänä/kesänä lisätty aavistuksen verran enemmän ohjelmaan. Toki nähtäväksi jää miten se sujuu vielä pitkän pyöräilyn päälle, sillä lajitreenejä on vain kourallinen takana. Kaikkinensa olen kuitenkin luottavaisin mielin lauantain suhteen.

Valmentajani Antti Hagqvist on myös kilpailun järjestävästä organisaatiosta ja häntä voit kuunnella yli kuusi tuntia lauantaina suorassa livelähetyksessä Yle Areenan puolelta. Kenties kuvissa vilahtaa jääkiekkoilijakin urheilijoiden joukossa.

Tuleva viikonloppu on muutoinkin mielenkiintoinen IBD Cyclingin näkökulmasta, sillä Tahko MTB käydään myöskin lauantaina ja maantiepyöräilyn SM-kilpailut ovat pe-su Noormarkussa. Itseltäni Tahko jää kokonaan välistä ja pääsen valitettavasti paikalle Noormarkkuunkin vasta sunnuntain Miesten sekä U-23 maantiekisaan. Sunnuntai meneekin sitten huoltaen meidän kisakuskeja samalla kun palauttelen vielä edellisen päivän karkeloista.

Viikonloppuna on hienoa nähdä paljon tuttuja ja kenties uusia tuttavuuksia eri puolilla Suomea. Nautitaan yhdessä urheilun juhlasta!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *