Kirjoitan blogia yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Omalla sivullani julkaisen jo Veikkauksen sivuilta poistuneet kirjoitukseni. Uusimman blogini löydät aina osoitteesta http://bit.ly/RamunMatkassaAlla oleva blogiteksti julkaistiin Veikkauksen sivuilla 22.12.2016.

Kristinusko on Venäjän valtauskonto Suomen tavoin, mutta kulttuureissa on kuitenkin selviä eroja johtuen osin kirkkokuntien eroista. Suomessa luterilaisuus ja Venäjällä ortodoksisuus näkyvät eri tavoin ihmisten arjessa ja juhlassa. Suomi on hyvin paljon maallistunut ja kristinusko on yhä vähemmän olennainen osa ihmisten elämää, joskin kulttuurin taustalla se on yhä edelleen perustana. Venäjällä taas ihmiset pitävät kirkkoa tärkeämpänä osana yhteiskuntaa ja sen huomaa monista pienistä asioista.

Olen pelannut urani aikana monien pelaajien kanssa Suomessa ja ulkomailla. Ainoastaan Pietarissa ja täällä Habarovskissa olen törmännyt ikoneihin kopissa. Olen nähnyt pelaajan lukevan raamattua ennen ottelua ja useiden tekevän ristinmerkkejä. Ennen kauden alkua joukkueemme siunattiin paikallisten pappien toimesta kotihallissamme isossa seremoniassa. Joka kuukausi kaikki pelaajat lahjoittavat rahaa kirkon toimintaan. Yksi pelaajista kerää rahan erikseen jokaiselta ja se tavallaan kuuluu hommaan. Et voi olla siis huomaamatta kristinuskon vaikutusta ympärilläsi.

Vaikka tavat ovat hiukan erilaisia mihin itse olen tottunut, niin ne ei häiritse millään tavoin, sillä olen kuulunut luterilaiseen kirkkoon aina ja risti kulkee mukanani kaulassa. Kirjoitin aikanaan uskonnon myös ylioppilaskirjoituksissa, joten kiinnostus eri kirkkokuntiin ja uskontoihin on olemassa sitäkin kautta.

Habarovskissa on useita hienoja kirkkoja. Olen käynyt niistä kahdessa. Pääkirkossa (Spaso-preobrazhenskyn) ja pääkadun päässä sijaitsevassa pienemmässä kirkossa (Assumption of Jesus’s mother). Molemmat kirkot sijaitsee aivan Amur-joen vieressä. Mielestäni rakennukset itsessään tekevät miljööstä hienon näköisen. Varsinkin talven pimeillä valaistuina. Kirkot lienee ylipäätään Habarovskin tärkeimmät nähtävyydet.

Ortodoksisuus noudattaa juliaanista kalenteria, joka on jäljessä luterilaisuuden käyttämästä gregoriaanisesta kalenterista. Näin ollen Jeesuksen syntymäjuhlaa joulua vietetään Venäjällä vasta 7. tammikuuta Suomen 25. joulukuuta sijasta. KHL:n kalenterikaan ei sen enempää huomioi meitä suomalaisia, sillä pelaamme meidän jouluaattona 24.12 pelin Pekingissä ja 26.12 Vladivostokissa.

Uusivuosi on tärkeä juhla Venäjällä ja sitä vietetään samaan aikaan kuin meilläkin, koska Venäjä valtiona noudattaa samaa kalenteria länsimaiden kanssa. Venäjän joulupukki eli pakkasukko tulee yleensä uutena vuotena viikkoa ennen varsinaista joulua. Idea on kuitenkin sama kuin joulupukissa eli partasuinen lahjoja jakava kaveri.

Joukkueemme ottelut eivät ole menneet kovinkaan hyvin viime aikoina ja tästä johtuen valmentajamme vaihtui tällä viikolla. Kova työ jatkuu edelleen, jotta pääsisimme mukaan pudotuspeleihin. Piste-ero on kuitenkin jo niin iso, että se vaatii jo kaikkien palasten osumista kohdilleen jatkossa. Olen kuitenkin urani aikana ollut monissa isoissa ihmeissä mukana, joita harva on uskonut tapahtuvan, joten uskon tälläkin kertaa urheilun mahdollisuuteen loppuun asti.

Haluan kiittää kaikkia lukijoita tästä vuodesta 2016 ja toivottaa teille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Te syötte lanttulaatikkoa kun me pelaamme jääkiekkoa Kiinassa, mutta se on meidän työtämme. Nauttikaa läheisten kanssa ajasta ja palataan me näissä merkeissä jälleen ensi vuoden alussa!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *