Kirjoitan blogia yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Omalla sivullani julkaisen jo Veikkauksen sivuilta poistuneet kirjoitukseni. Uusimman blogini löydät aina osoitteesta http://bit.ly/RamunMatkassaAlla oleva blogiteksti julkaistiin Veikkauksen sivuilla 1.12.2016.

Puolustetaan ja puolustetaan. Metsola ottaa kiinni sen minkä kerkeää. Sama kaava on jatkunut läpi kauden peleissämme. Ei tehnyt tämäkään vierasreissumme poikkeusta. Maalinteko tökki taas ja osin myös maalipaikkojen luominen, mutta saimme raavittua kuitenkin kolmesta ottelusta kuusi pistettä yhdeksästä mahdollisesta. Pelit olivat nyt erityisen tärkeitä, sillä vastustajamme Avtomobilist Jekaterinburgista, Jugra Hanty-Mansijskista ja Barys Astanasta ovat kaikki itäisen konferenssin joukkueita ja meidän päävastustajiamme taistelussa viimeisistä pudotuspelipaikoista.

Matkustamista oli tällä kertaa hitusen normaalia vähemmän, joka jo osaltaan hiukan helpotti urakkaamme. Meillä oli parempi lähtökohta otteluihin valmistautumisessa. Olosuhteet kaikissa kaupungeissa olivat hyvin talviset ja sopivan kylmät, olimme siis Siperiassa tai sen lähellä.

KHL:n ehdottomasti  hienoin kaupunki, Kazakstanin pääkaupunki, Astana oli saanut myös uuden ison ja komean jäähallin itselleen sitten viime käyntini 2013. Monien pelaajien kanssa kun on jutellut Astanasta, niin moni vertaa kaupunkia Dubaihin. Hienoja korkeita rakennuksia ja joka paikassa siistiä. Erona se, että on tosi kylmä näin talvella. Toki kesällä sitten myös lämmintä eli vuodenajat vaihtelee selkeästi. Uudessa jäähallissakaan, Barys Areenassa, ei oltu rahaa säästelty ja se oli viimeisen päälle hienoksi tehty. Vielä kun saisivat hallin täyteen. Nyt ei ihmisiä ollut tarpeeksi hyvään tunnelmaan, isoon yli 11 500 katsojan halliin.

Torstaina kohtasimme viime kauden finalistin Moskovan TsSKA:n ja tappio tuli tiukasti 1-2. Yllätimme heidät vieraissa syksyllä voittamalla rankkareilla, joten tiesimme, että heillä on kova halu näyttää meille. Ottelu ei ollut helppo ja tällä kertaa emme kuitenkaan onnistuneet yllättämään heitä uudestaan.

Meillä on seuraavana edessä kaksi kotiottelua: vastaan tulevat Pietarin SKA ja Severstal Tserepovetsia. SKA voitti meidät Pietarissa aiemmin 4–1 ja on jälleen meille kova haaste, sillä heillä on sarjan ylivoimaisesti kovimmat yksilöt etunenässä Pavel Datsjuk ja Ilja Kovalchuk. Severstal oli lyötävissä myös vieraissa, mutta taivuimme niukasti. Nyt on meidän revanssin paikka Habarovskissa.

Aikani ei ole onneksi käynyt kovinkaan pitkäksi, vaikka yksin asustelenkin toisella puolen palloa. Metsolasta ja Kuuselasta on seuraa ja pidän itseni kiireisenä monilla tavoin. Hoidan etänä jatkuvasti muun muassa pyöräilyseuramme IBD Cyclingin asioita. Nyt onkin käsillä IBD-viikko (1-7.12), jolla haetaan huomiota tulehduksellisille suolistosairauksille yhdessä Crohn ja Colitis ry:n kanssa. IBD-sairaus kun on omassa elämässäni ollut jo kohta kolme vuotta mukana. Aion olla viikon aikana myös aktiivinen omissa some-kanavissani ja toivon kaikkien muidenkin vievän viestiä eteenpäin.

Tälle viikolle sain Habarovskiin myös läheisiä paikalle, sillä äitini ja veljeni tulivat katsomaan kolmea otteluamme ja tutustumaan kaupunkiin. Nyt on siis lisää juttuseuraa ja suunnitelmia välipäivien suhteen. Availen näitä kenties myöhemmin täällä blogissani ja myös videoiden muodossa somessa.

Itselleni on jo jonkin verran Venäjän suuruus avartunut, vaikka vaikeata sen hahmottaminen onkin. Monet toivottaakin minulle usein hyviä vointeja sinne kauas Siperiaan, johon joudun todeta, että valitettavasti Siperia ei ole lähelläkään Habarovskia vaan länteen päin kohti Suomea. Olemme siis niin kaukana, että aluetta ei lasketa edes Siperiaan. Siitä ehkä voi vähän hahmottaa asian perspektiiviä. Toivotankin hyviä vointeja kaikille Suomeen ja erityisen hyvää IBD-viikkoa kaikille IBD-sairastaville ja heidän läheisilleen! Ollaan yhdessä vahvoja!

Lentämistä takana 95 000 kilometriä.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *