Kirjoitan blogia yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Omalla sivullani julkaisen jo Veikkauksen sivuilta poistuneet kirjoitukseni. Uusimman blogini löydät aina osoitteesta http://bit.ly/RamunMatkassa.
Alla oleva blogiteksti julkaistiin Veikkauksen sivuilla 9.1.2017.

 

Vuosi 2017 on päässyt vauhtiin ja Venäjän joulu tuli vietettyä viime viikolla. Pakkasukko kävi vuoden vaihteessa ja sain pari lahjaakin. Mieli on siis mitä mainioin kylmän puhuvassa Kaukoidässä. Hyvillä mielin kohti kevättä ja pidempää päivää!

Joulun jälkeen kävimme joukkueemme ja Amurin A-junioreiden kanssa tapaamassa paikallisia kodittomia. Seuran perinteiden mukaan joukkueen kaikki pelaajat lahjoittavat rahaa heille myös kuukausittain. Vierailumme myötä näimme siis konkreettisesti minne apu menee. Apu menee päivittäiseen tarpeeseen. Näihin tilaisuuksiin kuuluu yleensä, kuten tälläkin kertaa, kirkon osallistuminen. Paikalliset papit pitivät koko porukalle yhteisen rukoushetken.

Matkallisesti kauden pisin vierasreissumme tuli myös tehtyä heti vuoden alkuun Bratislavaan ja Zagrebiin, joihin on lentäenkin Habarovskista yhteen suuntaan melkein 8000 kilometriä ja aikaeroa yhdeksän tuntia. Nyt sitä jet lagia yritetään tasoittaa Habarovskissa. Tällä kertaa saadaan olla kuitenkin kotikaupungissamme peräti kolme viikkoa putkeen ennen kauden kahta viimeistä kiertuetta.

Reissumme molemmat ottelut olivat tappiollisia ja nyt otteluita on jäljellä runkosarjan osalta enää 12. Meillä on vain teoreettiset mahdollisuudet kevään pudotuspeleihin. Seuraavat kuusi ottelua on kotona ja siinä on se meidän sauma ottaa pitkä voittoputki, jolloin toiveet säilyvät elossa. Nyt on venyttävä tiikerin lailla.

Habarovskin talvi on kylmä ja lämpötila on pysyvästi pakkasen puolella pitkään. Yleensä vähintään yli 10 asteen, usein yli 20 astetta ja joskus jopa yli 30. Pakkanen täällä tuntuu paljon kylmemmältä kuin Suomessa. Stadilaisena en ole pitkiä kalsareita käyttänyt, mutta kompressiohousut ovat jalassa toisinaan olleet. Eihän niitä lasketa!?!

Kompressiohousuille ja sukille on ollut käyttöä myös lentokoneessa matkustaessa pitkiä aikoja. Suosittelen niitä kaikille matkaajille, koska ne vähentävät turvotusta. Meillä on kuitenkin Habarovskissa vielä ihan mukavat oltavat sillä yhdessä Venäjän KHL-kaupungissa Hanty-Mansijskissa mitattiin joulukuussa noin 50 asteen pakkasia. Voi olla että siinä olisi jo stadilainenkin murtunut. Onneksi pelireissumme kyseisessä kaupungissa oli jo aiemmin.

Pysyvä pakkanen mahdollistaa Habarovskin hienot jääveistokset, jotka ovat kaupungille tunnusomaisia. Leninin aukiolla keskustassa on tähän aikaan vuodesta jääpuisto, joka on täynnä erilaisia jääveistoksia, labyrintteja, liukumäkiä jne. Monilla ravintoloilla ja liikkeillä on omia tilattuja veistoksia oviensa edustoilla. Erään pubin edessä on tuopeista tehty veistos ja pizzerian edessä jääpizza. Pimeässä illassa hienosti valaistut veistokset antavat upean tunnelman ohikulkijalle.

Jos on ulkona kylmä niin sisällä on jopa kuuma. Venäjällä tai ainakin Habarovskissa on tapana lämmittää asunnot, liikkeet ja muut sisätilat todella lämpimiksi talvella. Asuntonikin on välillä kuin saunassa olisi. Patterit ovat täysillä eikä niitä saa säädettyä. Illalla ennen nukkumaan menoa pidän ikkunaa hetken auki makuuhuoneessa, jotta nukkuminen olisi vähän helpompaa. Nukkuminen jos mikä on täällä tärkeässä roolissa jatkuvan kellojen siirron takia.

Toivon hyvää ja talvista alkanutta vuotta kaikille Suomeen!

Lentämistä on takana 125 000 kilometriä.

ramu2

 

2 comments on “Jääveistoksia – mutta ei pitkä kalsareita

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *